lauantai 8. huhtikuuta 2017

Helsinki Beer Festival - makutärpit

Helsinki Beer Festivaaleilla on 800 eri olutta tarjolla. Perjantaina keskityin maahantuojien valikoimista uusien makujen maisteluun oluttyylien rajoilla. Hyvää ja ainakin minulle uutta oli parhaiten tarjolla osastoilla 8 – pikkulintu, 32 – Viinitie, ja 15 – AMKA. Tänään lauantaina jotain muuta, ehkäpä Belgi ja Unkari-osastot tutkinnan alle.



Tässä kuitenkin tärppejä jotka koin maininnan arvoisiksi.

BEERSPECTIVES Approves!

os.15 AMKA - Birra Baladin ITA - Wayan Saison
Italialainen saison jonka on maustettu 9:llä mausteella, joista 5 on pippureita. Odotin jotain pippurista äklötystä, mutta tämähän on aivan huippuluokan juoma. Hyvätkin Cavat kalpenevat tämän rinnalla, sillä tässä on muutakin meneillään kuin happamuus ja kuplat. Hienostunut ja herkkäarominen olut. Mausteisuus mahdollistaa myös kevyen hapokkuuden joka ei saisoneihin yleensä sovi. Tähän sopii.

os.15 AMKA - Hitachino Nest JPN - Anbai Ale - humaloitu luumuolut suolalla
Mielenkiintoinen erikoisuus. Japanilaisten ruoka-annoksien eri makuja tarjolla epätyylisessä oluessa. Olut itsessään on kuin vähä-humaloitu NEPA/tumma hedelmä-Saison yhdessä, johon on lisätty merilevää ja suolaa. Monimuotoiset maut vihjaavat joka suuntaan, mutta sitä äyriäistä tai riisin makua ei silti tule. Mausteinen ja outo, ehdottomasti kuitenkin hyvien puolella.



os.32 Viinitie - Jopen NL- Koyt – Gruit Muinaisyrtti
Tämähän on kuin Jägermeister-olutta! Tuoksussa niin paljon tynnyrikypsytyksen vivahteita että on vaikea uskoa tämän olevan vailla sitä! Mausteisuus on pääasiana pinnalla, ja miellyttävästi onkin.

os.32 Viinitie - Beerbliotek SWE - Passion for Gingers - B.Weisse (inkivääri/passion)
Todella juotava ja virkistävä Berliner Weisse jossa hennot maut ovat tasapainossa miellyttävällä tavalla. Tässä mikään kemikaali, hiiva tai bakteeri ei tule pinnalle, vaan maku on kaikkien osatekijöiden tasapainoinen summa.




keskiviikko 5. huhtikuuta 2017

maku-aikataulu: Grand Cru Rodenbach

Sour-oluet eivät ole olleet kovin lähellä sydäntä, ensimmäisiä tuli maisteltua jo 90-luvun puolella Belgiassa. Nyt kun olut trendit on muuttumassa, ja määrä ei korvaa laatua, on aika siirtyä kokeilunhaluiseksi ja opetella uusia temppuja. Renniet esiin!

Lukuista kerrat mulle on naureskeltu kun en yksinkertaisesti ole juonut sour-oluita. Miksi juoda jotain josta ei paljoa pidä. No nyt sour (taas) maistuu, ja Helsinki Beer Festareilla aion kokeilla kymmentä! Enemmänkin olis tarjolla jos pystyy...



Aloitetaan helpommasta, mutta kuitenkin ihan laadukkaasti. Ostin ne kaksi mitä Munkan kellari-Alkossa oli tarjolla. Grand Cru Rodenbach nyt kuitenkin ensin. Pohjalla Liha-kesäkurpitsa-gratiini jossa pikku-paketillinen Parmesania. Edellisestä kahvista neljä tuntia. Nesteytyksenä oluen juonnin lomassa hiilihapotettua lähdevettä. Juomalasin pesin kolme kertaa. Parasta ennen 17.12.18, ja jääkaapissa 5C:ssa puoli päivää. Stereoissa soi Basson Lauantaijazzit. Tässä mennään.

klo
23-20 (00min)  pullo 5C-astetta, valokuvan ottoon, haju hapan
23-25 (05min) maistan vain hapanta purasua ekalla suullisella
23-28 (08min) juoma on liian kylmää. Maistan vain makean, suolaisen ja etikkaisen happaman
23-42 (22min) ensimmäinen odotettu funky-maku tuli esiin, kirsikkaa hapokkuuden keskellä. Etäisesti mausteita, vaikea määrittää.
23-47 (27min) tummat maltaat alkaa tulla esiin
23-59 (39min)  uudenlainen kirpeys esillä, kivekkäitä mätiä hedelmiä, luumu- tai marjahilloa.
00-19 (59min)  pitkään maku ei muuttunut lainkaan (19min). Nyt maltaat tulevat esiin riippuen juomatavasta. Jos ottaa ilmaa samalla, kuten viinejä voi juoda, karamellinen mallas ja toffee maistuu. 'ilmaton' juontitapa tuo vain hapokkuutta ja kirsikkaa.
00-23 (63min)  liköörimäinen viskitynnyri esiin, wau! Kypsytysastia maistui ekan kerran.
00-30 (70min) marjoja, marjoja, marjoja. Erilaisia marjoja, ja suolaa.
00-32 (72min)  joku pähkinän henki tuli voimakkaasti suun täydeltä esiin
00-35 (75min)  lämmitän lasia kädellä vielä ihan lopuksi. Juoma 19C. Viski tuli takaisin, nyt pähkinän kanssa, tämä on hyvää!
00-40 (80min) juomasta on vielä puoli desiä jäljellä. Olut on liian lämmintä huoneenlämpöisenä, makujen leikkaavuus katoaa ja hapokkuus katoaa kokonaan. Juon olutta ekaa kertaa, huikalla pois.

Ikinä ole maistellut mitään pientä pulloa näin kauan, ja vielä innolla että mitä sieltä seuraavaksi tulee. Juuri kun olut on täydellistä, se loppuu. Vähän kuin yhdyntä tai kotiolut-satsi joskus;)

Aina kun joku uusi maku tulee, se katoaa yhtä nopeasti, vain palatakseen hetken päästä tuoden jonkun yhtä mielenkiintoisen maun mukanaan. Hetkittäin olut on perusmakuinen, eli hapan, kevyesti suolainen, hapokas ja kirsikkainen.

sunnuntai 2. huhtikuuta 2017

Parempia olutkuvia

Nyt pitäis olla ainakin bloggaajille kiinnostava aihe. Nimittäin olutpullon kuvaus, ja miten se tehdään. Kerron sen heti;

lasi kuvataan takavalolla, ja etiketti sekä tölkki etuvalolla.

Noin, jos et usko, lue eteenpäin. Monet mainostoimistotkaan ei usko, ja jälki on sen näköistäkin. Fotarissa on vietetty tunteja spekulaarisia heijastuksia pois kloonaillen. Kun tarkotus valokuvauksessa on kuvata valoa, mitään muutahan ne pikseliämpärit kameran kennolla ei näe.

Huono esimerkki; pullo edestä, ei takavaloa.


Hyvä esimerkki; valo takaa. Huomaa lasinalusten sijoittelu tuomaan syvyyttä kamalan oluen väreihin.



Helpoitenhan hyvännäköstä jälkeä saa kun vie pullon, tai varsinkin tölkin pilvisenä päivänä ulos, ja pois sieltä teidän keittiöistä. Tästä oli muiden bloggaajien kanssa keskustelua viime viikolla, Meidän keittiöt ja olohuoneet ei ole kauhean mielenkiintosen näkösiä. Heh. Munkin kuvat on välillä paskoja, koska laiskuus, vaikka salamavalojakin olis vaikka minkälaisia.

Reittausblogissa syksyllä julkaistu kuva ylittää puolet internetin olutkuvien laadusta, ja samalla mitä olen Teiltä, hyvät ystävät nähnyt. Jotkut asuu kuvauksellisemmissa paikoissa kuin toiset, sen huomaa. Siis taidon ja jalustan käytön lisäksi. Tuotekuvaksi tuo ei pääsisi, mutta kiva fiilis silti.


(c) reittausblogi.info
Tosin, jos kyseessä olis pullo, olisi sen etiketti pikimusta tuolla insta-henkisellä käsittelyllä. Eli vaikka heijastinvaloa kaivattaisiin tähänkin kuvaustilanteeseen, jos pullo.

Kamerat Teillä jo on, tai useita. Useinhan ne ei ole mukana, ja olutta juodaan tilanteissa joissa ei juosta valon perässä. Mutta kotona ei tarvita kun vaikka halogeenivalo takaa, ja jotain pehmennettyä edestä niin jo alkaa toimia. Pehmennykseksi kotioloissa toimii vaikka voipaperi tai ihan A4-arkki. Samainen A4 toimii myös heijastimena. Itse olen rakennellut heijastimia motonetin tuulilasin lämpösuojastakin.

Usein tämä akrobatia kuitenkin tarkoittaa jalustan käyttöä. Get One! Jopa kännykkäkuvista tulee asteen parempia kun käyttää vaikka taskuun menevää pöytäjalustaa. Ja jos ottaa baarissa olutkuvia pullosta tai tuopista, sellainen paikka löytyy useinkin jossa oluesta näkyy ulkovalo tai sen heijastus olutlasin läpi, ja sisävaloa edestä. 

Muita vaihtoehtoja parempien kuvien ottamiseen on lisäksi: pieni pöytäjalusta, led-taskulamppu, pitkät valotukset, taskurefle, hdr-kuvausäppi tai kuvankäsittelysofta puhelimeen, ja ennenkaikkea valon lukeminen, ja kuvauspaikan valinta. Jos ei halua mitään ylimääräistä, valotilannetta lukemalla pääsee jo pitkälle. Hyvän kännykkäkameran lisäksi, lue iPhone.

Nyt kun kotiolutetiketti-skaba päättyi, niin seuraavaksi olutbloggaajien valokuvaskaba? 

Rakensin alta- ja takaa valaistun valoteltan tuotekuvia varten.

sunnuntai 12. helmikuuta 2017

Kotipanimo alkuun

Kotipanimon ideaa kehitellessä, sopivaa budjettia, ja kaiken tavaran ja 'tuotteiden' varastointia miettiessä, sitä keskittyy laitteistoon. Kun laitteistoista ja tekemisestä oppii lukemalla, sitä huomaakin jo ennen varsinaista aloitusta että netti on pullollaan mielipiteitä ja lukuisia turhia neuvoja joilla ei lopulta ole mitään merkitystä oluen laatuun. Kaipa tämä on sama kaiken informaation kanssa, olut ei ole poikkeus.

Hitaasti pseudo-tietämys kasvaa, ja onkin opittava alkaa kävelemään ihan oikeasti, eli siirtämään nämä teoriat käytäntöön. Ja vaikka kuinka simuloisit etukäteen tilanteita, tulee hetkiä jolloin sinulla ei ole juuri sitä oikeanlaista nippeliä jolla homma hoidettaisiin tyylikkäästi. Rautalankavirityksiä on tullut jo eteen, ja laitteisto, niinkuin reseptit ja muukin tekeminen kehittyy jatkuvasti.

Jos kuvittelet taikovasi maailmanluokan oluita kotonasi ekasta erästä lähtien, olet kovan koulun edessä. Itse opiskelen alaa jatkuvasti kolmatta vuotta, mutta aivan lapsenkengistä lähdetään silti oluentekoon. On ihan mahdotonta edes siirtää luettuja matskuja käytäntöön vielä. Myöskin, oluentekoon kuluu sen verran pitkä aika että muistiinpanot auttaa kehittämään harrastusta kun on laittanut tiedon tekotavoista jonnekin muistiin.

Eiii se mun ole! Kaveri oli kylässä...


NUMEROT


Ensimmäinen arvottava numero joka reseptiä suunnitellessa tai toteuttaessa tulee vastaan on tehokkuus. Eli kuinka paljon sokereita saadaan irti maltaista. Tehokkuuksiakin on kotioloissa käytössä useita, tärkeimmät asiat laskea kahdella numerolla. Maltaista saadun tärkkelyksen määrä koko prosessin aikana (brewhouse efficiency), ja toinen on mäskäyksen tehokkuus joka kertoo vierteen valmistuttua kuinka hyvin itse mäskäämisen tehokkuus meni.

Etukäteenhän näitä ei voi tietää, parin prosentin heittoja tulee jokatapauksessa koska eri maltaissa on eri määrät sokereita, ja eri potentiaali. Eli kuinka paljon niitä voi saada ylipäätään irti vierteeseen. Kuulemma 65 prosentin tehokkuus (brewhouse) on todella hyvä, ja mäskäystehokkuudessa oluesta riippuen pääsee 75-85 prosentin tietämille.

Itse olen käyttänyt peruskaavoja kasattuna samaan taulukkolaskentaan, jonka numeroita sitten vertaan ilmaissoftien antamiin numeroihin. Näistä myöhemmin. Ilman taulukoita pärjää kuulemma hyvinkin, mua sattuu kiinnostamaan.

Ei niin että kotiolosuhteissa joillain määritelmillä tai arvoilla hirveästi väliä ole. Kyllä siitä olutta valmistuu heikommallakin matikkapäällä. Mutta jos haluaa hieroa prosessejaan eteenpäin, ja ymmärtää mitä on tekemässä, matikka auttaa. Lisäksi mua häiritsisi jos en seuraisi tehokkuutta, että en tietäisi miksi jostain erästä tulikin 5%:sta 6%:sen sijaan. Tuon verran heittoja kotioloissa tulee ihan parilla huomion herpaantumisella vierteenvalmistuspäivän aikana.

Vierre valmistuu kaikkine siivoamisineen ja prosesseineen muuten 5-6 tunnissa. Eniten aikaa vie 20 litran mäskin lämpötilojen nostamiset. Esim. itsellä 1800 watilla mäskäyslämpöihin pääsen tunnissa. Käytössä kun ei ole kuin 10 ampeerin sähkölinja. Tästä pääsenkin kalustoon.

retroa kotiseinällä

KALUSTO


Pihi kotioluentekijä tietysti haluaa hankkia jokaisen komponentin itse, luottaa että Kiinan paketit oikeasti saapuu 3-5 viikossa tullin läpi, ja kuluttaa kymmeniä tunteja säästääkseen muutaman kympin.

Itse päädyin lopulta olla poraamatta reikiä kattiloihin, olla ostamatta palapeli-komponentteja netin yli ainakaan mäskikattilaan. Ei tarvitse pelätä vuotoja tai oikosulkuja? Pyh. Leikkiä nyt takuudettomilla ja vakuutuskelvottomilla tuotteilla sokeripitoisen kuuman mäskin ja sähkön virratessa?

Bulldog Brewer on Englantilainen jalostettu vedenkeitin jonka laadussa on vain vähän toivomisen varaa, hinta on kohdillaan (410e). Sinänsä laite tekee kaiken mitä tarvitsee ja oikein, suunnittelussa ja materiaaleissa on muutamia ongelmia. Jossainhan säästön tuplasti kalliimpiin laitteisiin on näyttävä?

6 mallasta reseptissä

Valmiin paketin hintaa huomattavasti halvemmalla pääsee pussimäskäämään ja oluentekoon. Itseäni ei vaan kiinnostanut kankaiden käyttö oluenvalmistamisessa, vaikkei niistä oikein puhdistettuna mitään olueeseen jää.

Lisäksi huuhteluveden lämmitykseen tilasin 17 litran rosterikattilan Saksan ebaystä varsin kohtuulliseen 39.95 euron hintaan.

Useissa lähteissä mainitaan yhdeksi tärkeimmistä oluenvalmistuksen komponenteista lämpötilan hallinta käymisvaiheessa. Päätin hankkia termostaattiohjatun arkkupakastimen. Roikuin viikon torissa kunnes löysin sopivan. Lähes naapurissa asuva opiskelija luopui vuoden vanhasta arkkupakastimesta 20 eurolla!

Typeryksissäni ajattelin että STC-1000:lla saisin kontrolloitua lämpöjä käymisen aikana. Voin kertoa että ei onnistu. Sain Belgihiivan horrokseen käymiskaapin jälkikylmyyden avulla. Luovuin ajatuksesta heti kärkeen että noin typerä termostaatti ei ohjaa mun olutta. Parempi jopa ilman.

STC-1000 on varmaan ihan jees kegeraattorin rakentamiseen, jos vaan releet kestää. Siinä kohtaa kun ei kestä, olisi parempi olla jotain varmistamassa ettei olut jäädy kokonaan kun 'kärjet' hitsaa kiinni. 20 kiloinen olutmehujää, mmm.

Brewpi vaikutti hyvältä, ja on edelleen toimiva ratkaisu käymisen hallintaan DIY-budjetilla. Koodi on vapaata, muttei kovin helppokäyttöistä ellei ole kokemusta linuxista. Ei itseasiassa ole plug-and-play edes valmiin paketin ostamisen kanssa.

Brewpi (legacy-koodi) toimii nettiserverin kautta RasperryPi:ssä, tai Linux/Debianissa, tämä siis pelkkä käyttöliittymä. Itse käymistä ohjaa Arduino Uno ja relekortti, käyttiksistä riippumatta. RasperryPi kun ei ole kovin vakaa, on hyvä että 'idiootti-varma' mikropiiri ohjaa olutta loggaamisesta ja asetuksista irrallaan.

Sinisen käyrä arkkupakastin - vihreä käyrä olut. Kovimman käymisen aikana eroa 5 astetta!
2 lämpöanturia, blow off -säiliö, matelijalamppu
Thermowell mahdollistaa oluen lämmön mittaamisen tarkasti
Brewpi:n kundit Hollannista myy termaripalikoita jo aivan toisella alustalla, Spark-pohjaisena. Uusi koodi ei mahdu, eikä toimi Unossa. Arduinossa toimiva versio on alle 0.4.0 (legacy). Asennusohjeet käymislämpötilojen hallintaan, ja hyvän oluen tekemiseen siis täältä:


Prosessi vei multa koko päivän (ihan tumpelo koodissa) kun aloitin Debianin asentamisen VirtualBoxin sisään Winkkarissa. Kuulemma toimii ilman linuxia Winkkari-serveriltäkin. En löytäny hyviä ohjeita niin en lähteny testaamaan. Hitain ongelma asennuksessa oli autoserial.py -tiedostoon lisättävä rivi joka sisältää juuri sinun Arduinon sarjanumerotyypin. Brewpi-foorumilta löytyy vastauksia.

Neljän euron mikropiiri.

Loput kamat onkin sitten Panimonurkasta ihan hyllytavaraa, maltaista lähtien. Ei tämä varustelu kuitenkaan tähän lopu! Kohta olen tarvitsemassa optista refraktometria, pH-mittaria ja tietty omaa hanalinjastoa. Kegeraattori mulle heti! Ja koska edellinen printteri kuoli, pitänee ostaa uusi. Ja helvetisti tarra-arkkeja etikettejä varten.

Aivan uskomatonta kuinka paljon kaikkea erilaista pikkutavaraa tarvitsee panemisessa olla käsillä. Mutta kuten joku oivaltavasti jenkki-olut-foorumilla totesi, harrastuksien kuuluu maksaa rahaa.

Etiketit irtoavat kidesoodalla ja lämpimällä vedellä.


TIETO LISÄÄ TUSKAA


Netti tarjoilee uskomattoman määrän hienoa ja helposti löydettävää tietoa. Jos muistaa pitää mediakritiikki-hatun päässä. Parhaimpana foorumina maailmassa on kiistattomasti homebrewtalk.com. Beeradvocate-laiset sortuu joskus huonoon käytökseen, mutta toisaalta myös jakelevat huippu-neuvoja ihan "typeriinkin" kysymyksiin. Liityin foorumeille Jenkeissä, Englannissa, Irlannissa, Australiassa ja tietty kotiolut.com-foorumille josta on siirtynyt jo naamatuttavuus-tasolle useampikin kotioluen tekijä.

Tässä muutama linkki aloittelijalle ilmaisen ja uskomattoman taidon jälijille.

Arvokkaita neuvoja vaikeiden tyylien tekemiseen. Ja sitä kauttahan oppii perusteetkin tarkasti! Sour-miehiä.

Oluenteon Mythbusters. Tyyppi tekee sensorisia ihmiskokeita eri oluenvalmistuksen menetelmien eroista.

Tieteeseen perehtyneen matikka-gurun oikaisut vallalla olevista käytännöistä. Kaikki ei olekaan totta.

Jo pitkään ilmestynyt kotiolut-lehti Jenkeistä. Googlettamalla oluthaut byo.com-alkuisena, artikkelit aiheesta tunkee väkisin silmistä sisään. Jos graafisesta ilmeestä selviää, teksti onkin rautaista.

Kotioluenteon 'the kirja' johon moni usein viittaa. Muitakin on kirjoitettu, tämän olen lukenut. Nettiversio ei sisällä uusimpien kirjapainoksien muutoksia. John Palmer on osallistunut useiden oluenvalmistuksen merkkiteoksien syntyyn.

Humalan sielunelämään perehtynyt harrastaja. Saitilla mm. hops calculator widget jolla pystyy laskemaan oman reseptisi humalaöljyjen määrän. Niistä humalan öljyistä on suurin osa tutkimatta, joten tiede aiheesta on aivan alussa edelleen 5-600 vuoden jälkeen. Kun siis humalia on alettu käyttää oluessa laajemmin.

Kuten jo mainittua, ei kannata sitten uskoa mihinkään kerrasta olueeseen liittyen. Lue toinen mielipide, kokeile ja testaa; näin se menee oluen parissa muutenkin.

RESONANSSI


Jos joku haluaa uskoa ihmisen aiheuttamaan ilmastonmuutokseen, vähennän omalta osaltani hiilijalanjälkeä monikertaisesti kun 20:ssa ulkomaisessa olutlitrassa majailevan veden ja lasin painon sijaan kuskataankin mallasta 5-6 kiloa.

Ihan tyytyväinen olen hankintoihin, ja ensimmäistä oluterää, Blond Alea on päässyt jo maistelemaan. Kehitettävää kyllä riittää, suunta on hyvä niin oluessa kun itse valmistuksessa. Vielä kun malttaa kypsytellä oluet valmiiksi. Lisää kotiolut-aiheisia postauksia tiedossa.

Kotioluen valmistamisen aloitus on muuttanut suhtautumista koko alaan. Kaikki se taito ja panostus jota hyvän oluen valmistamiseen tarvitaan, on lisännyt asteen verran nöyryyttä omiin mielipiteisiin.


ominaispaino-näyte matkalla kurkusta alas.

lauantai 31. joulukuuta 2016

Orval - tallimiehen bouquet

Jääkaappikylmänä maku on vain hapan, ja ei mitenkään erikoinen. Happamuuden pitäisi kertoa nautintoa odottavalle että alumiinioksiditabletit esille, sillä tämä poika närästää. Sisäelimet tulevat huutamaan armoa, vatsahaava odottaa.




Parin minuutin hyperventiloinnin, niin oluen kuin omani, oluessa alkaa tulla esiin ne lukuisat maut ja vivahteet joita vain Bretta-hiivoilla saadaan esiin. Eriskummalista ja mystistä hedelmää, pippuria ja tunkkainen tallin haju. Pikku pilkahdus paskaa niin tämä olisi kuin olisi viettänyt hevostalleilla päivän. Eli erinomaista olutta, mielikuvat ovat tärkeitä.

Orval kypsytetään pullossa 6kk erikseen tässä vaiheessa lisätyllä Brettanomyces Bruxellensis 'villihiivalla'. Bretta käyttää oluen rutikuivaksi, ja mikään janojuoma tämä ei ole. Parittaisin tätä erittäin voimakkaiden ja rasvaisten juustojen kanssa Belgialaiseen tapaan. Orval tekee myös useita juustoja, joista yhdessä on tätä olutta mukana makua tuomassa.

Paljaaltaan Orval on kuin happoa närästysongelmaisille kofeiini- ja nikoti-nisteille. Tämähän kuuluu kategoriaan 'acquired taste'. Pitää totutella itsensä kärsivällisesti nauttimaan vieraista mauista.

Oluen etiketti sisältää hienon tarinan. Samaa osastoa Belgiolut-friikeille kuin analogia IPA-kuskaamisesta Intiaan? Toscanan Prinsessa Mathilda hukkasi sormuksensa jokeen yrittäessään hassata kuninkaallista aikaansa varmaankin joidenkin tattien vaikutuksen alaisena. Huomionkipeä taimen toi sormuksen takaisin, suussaan. Tästä, ja tietenkin jumalasta vaikuttuneena, prinsessa halusi lahjoittaa massia luostarin perustamista varten. Orvalin luostari sai alkunsa, jo kohta yhdeksättäsataa vuotta sitten. Vesi olueeseen tulee edelleen samasta joesta.



Nyt kun osa delfiineistä on jo poistunut planeetalta, ja vain tyhmimmät jäivät kerjäämään lisää kaloja, niin voisiko taimenet opettaa viihdyttämään karvatonta apinaa joka nauttii kahlittujen eläimien alistamisesta?

Kaikesta näppäryydestä huolimatta, erittäin korkealaatuinen ja mielenkiintoinen olut. Maku lasissa muuttuu herkeämättä, haju ei niinkään.

Luostarin alkuperäinen osa.   copyright - LimoWreck/Wikipedia

Olut on etäviestimien tuottaman resonanssin mukaan tasalaatuistunut huomattavasti vuosien mittaan. Laadun takeeksi panimoon on hankittu panomestariksi nainen! Sinänsä ei mikään ihme jos on oma panimo, ei bisse lopu kesken, keskittyminen varmasti. Naiset ovat hoitaneet työt panimoalalla historiallisesti useissa kulttuureissa, kauan ennenkuin jokaisella panimomestarilla on ollut muhkea parta. Vanhimmat todisteet naisten tekemästä oluesta lienee Mesopotamiasta 5500 vuoden takaa. Anne-Françoise Pypaert on työskennellyt panimolla vuodesta 1992, ja ei ole luostarin panimolla edes ainoa nainen.


panimoalan amattilainen?



Tällaisia klassikoita Suomeen odotellessa.

keskiviikko 23. marraskuuta 2016

Olutkulttuuria omin keinoin

Kuinka monta kertaa olet kysynyt itseltäsi että miten voisit hillitä Suomessa vallalla olevaa tilannetta jossa ainoa paikka jossa kaverit suostuu tapaamaan, on baari, ravintola, oluthuone? Vaikka oluenjuonti itsessään on sekin kulttuuria, on pubissa istuminen ilman huippuseuraa loppujen lopuksi aika tylsää, ja lompakossa pitää olla likviditeettiä.

Hyvän seurankin houkutteleminen paikalle on välillä vaikeaa. Ihmiset ovat mukavuudenhaluisia ja viihtyvät tietenkin kotonaan murun luona tai omissa kiireissään. Jotkut eivät vaan halua hallitsemattomien tilanteiden äärelle pois kaukosäädin-temppelistään. Miten tilannetta voisi muuttaa? Näkemällä vähän vaivaa.


Oskari


Oskari Sundström Fiskarsista sai idean viiden kaverinsa kanssa alkaa tekemään olutta. Olutta tehdään 'kotioloissa' kuten kotioluesta säädetyissä pykälissä vaaditaan. Suomessa kun on laitonta tehdä olutta kerhohuoneessa, jonka vuokraaminen Helsingistä oli ensimmäinen vaihtoehto. Sillä muut 'kerhon' jäsenet asuvat täällä Helsingissä. Ei, tarvitaan erillinen tila joka sijaitsee jonkun 'kerholaisen' virallisen asuinosoitteen taloyhtiön alueella.

Kerhohuoneessa oluen tekeminen vaatii Valviralta luvan, sillä tuleehan nyt kotioluen valmistustilojen täyttää elintarviketilojen säädökset tietenkin ettei myrkytetä ketään olutta tehdessä! Onko se edes mahdollista? Valviran käynti maksaa muuten 500 euroa, hakemuksen käsittely kestää 3 kuukautta, ja lopputuloksesta ei ole takeita.




Level Eleven on kotioluen valmistukseen ja kulttuuriin keskittynyt yhteisö vailla virallisia velvollisuuksia. Kaikilla jäsenillä on mahku päästä suunnittelemaan reseptejä ja panemaan 50 litraisella Braukalla, joka oli yhteishankinta. Uusimpana toimintana Level Eleven on kutsunut bloggaajia, kavereita ja panimoalalla olevia tutustumaan valmistamiinsa oluisiin vastikkeettomissa maku-tastingeissä.

Kirjoitimme järjestetyssä tastingissä porukalla makuaistimuksia ylös reseptien twiikkaamista varten, ja vinkit lensivät suuntaan jos toiseen asiantuntijoiden puntaroidessa mahdollisuuksia muuttaa reseptejä haluttuun suuntaan. Mahtava ilta, kiitos Level Elevenin porukka! Tämä jos mikä on sitä oikeanlaista ja haluttua olutkulttuuria. Alppilalaisessa suutarissa, Rebel Leatherissä järjestetyssä tilaisuudessa oli mukana Level Elevenin pullossa kypsyneet oluet IPA, kaura APA, wit ja red ale.


Lasissa wit



Level Elevenillä ei ole toistaiseksi aikeita muuttua kaupalliseksi panimoksi. Ainakaan ennenkuin ns. suuri yleisö sitä vaatii ;) Linkin takana Suomen uusi alkoholipolitiikkaesitys (145 sivua). 



Rebel Leatherin nahkatyylittelyä

sunnuntai 20. marraskuuta 2016

Mufloni - Cascadian Black Ale

Muflonin Cascadian Black Ale on aikas makea ollakseen kuitenkin oikeasti black IPA. Sillä 'Cascadian Dark /Black Ale' nimihän viittaa olueeseen jonkalaista tyyppimääritelmää ei olekaan. Kysymyksessähän on Amerikkalaistyylinen India Black Ale.

Väri ja maku liikkuu porterien ja IPOjen välissä. 'Cascade Black' ei myöskään tule oluen nimeen tässä oluessä käytetystä Cascade-humalasta. Cascade tässä tarkoittaa vuoristoa jonka alueelta ensimmäiset tummat IPAt laitettiin paikalliskisoihin Amerikoissa (The Brewers Association). Mitä se olut nyt sit oikeasti on?

Paras määritelmä nyrkkisääntönä juuri Black IPOjen kohdalla menee jotensakin niin että suutuntuma ei ole yhtä kuiva kuin klassisessa tai Jenkki IPAssa, eikä tietäisi juovansa tummaa olutta sokkotestissä. Eli Black IPAan ei kuulu makeus, eikä porttereiden tuhkaiset kovat maut. Tähän määritelmään ei Muflonin Cascadian Black Ale sovi. Sinänsä jos olut on hyvää niin määritelmällä mitään tee.

Olut on liian pyöreää valtavasta humaloinnista huolimatta. Ehkäpä mausta puuttuu kompleksisuus? Massiivinen kuivahumalointi on muuttunut mutaiseksi kissanpissaksi kun on yritetty saavuttaa raikasta sitrusmaisuutta makeudelle vastapainoksi? Olutnautintoa ajatellen kaikki oli kyllä kohdillaan, paitsi maku. Minulle ei kokonaisuus toiminut. Kaikella kunnioituksella tekijöitä ja työtä kohtaan, resepti kaipaisi virittelyä.



Jenkkiyliopisto Davis UC:n mukaan humalat antavat kuivahumaloinnissa kaiken mitä niiden halutaankin antaa jo 24:ssä tunnissa. Tämän jälkeen ruohomaut ottavat vallan, ja humalaöljyjen 'kirkkaus' heikkenee. Pidempi kuivahumalointi siis ei tuo lisää humalan makua, vaan virhemakuja.

Toinen ISO kysymysmerkki vahvasti humaloiduissa oluissa on tietty säilytyslämpötila. Tätäkin erää oluesta on saanut jo toista kuukautta Alkosta (vai?), ja Alkossahan kaikki oluet säilytetään lämpimässä.

Joissain Black IPOissa karbonointi pelastaa oluen 'plussan' puolelle, vaahdon suojellessa joskus vähiäkin resursseja luoda hyvä makukokonaisuus. Kun näitä rasteja ei tämän oluen kohdalla ruutuun tule niin tuskin tulee toiste ostettua, ehkäpä tuoreena hanasta jos saisi. Kokeile ite jos tykkäät.

Panimo = Mufloni
olut = Cascadian Black Ale
tyyppi = Black IPA

Katkerot = EBU 90
väri = EBC 150
ABV = 6.0%


tuomio = 2/5

perjantai 18. marraskuuta 2016

Fade to Black

Uusi ihastukseni, Left Hand Brewing Co:n Fade to Black, foreign stout. Tummat oluet ovat heikkouteni, tässä yksi parhaista.

Kumma juttu että edelleen minulle parhaat tummat oluet tulevat Jenkeistä. Saksassa on tehty olutta kauemmin kuin on ollut huonosta valikoimasta valittavana saamattomia itsekkäitä poliitikkoja. Suomessa on maailman mitaleja voittaneita panimoita, Englannissa on tullut käytyä ja sinne usein nojaan olutjutuissa. Mutta ei, Jenkeistä tulee edelleen parhaat oluet mun makuun. Foundersin porter on myös hekumallista nautintoa alusta loppuun!



Grab it like a man!
Left Hand Brewing Co. ei ole ollut kovin hyvin edustettuna täällä Pohjolassa. Tiedä sit miksi, mutta tämä suklainen ja mahtavalla tekstuurilla varustettu pähkinäisen kermainen stout on parasta sitten OlutExpon bakkanaalisten kekkereiden, joissa olutorgia-tyydytys oli taattu.

Mikä siinä on että kaikissa kokeilluissa Suomalaisissa stouteissa karbonointi on kovin lähellä nollaa? Ehkä Suomalaisista Papan Vanilla Stout parhaimmillaan on maultaan 4/5 mun mittakaavalla, mutta sekään ei hapoiltaan.

Mutta jos jokin yksilöllinen rakenteellinen juttu on huomattavissa, uskotaanko Pohjolassa että karbonointi ei sovi vahvoihin oluisiin? Tai jokin historiallinen juttu, sillä tuskin kovin kauaahan olueeseen ole väkisin hiilihappoja työnnetty. Vastatkaa mulle, kiinnostaisi tietää miksi.



Panimo = Left Hand Brewing Co
olut = Fade to Black
tyyppi = Foreign Stout (USA)

Katkerot = EBU 40
väri = EBC 210
ABV = 8.5%

tuomio = 6/5

perjantai 28. lokakuuta 2016

OlutExpon hanat auki!

Raahaa äässisi tänne Kaapelille, mahtavia maisteluja, ruokia ja juomia tarjolla! Mut jos et pääse, seuraa nyt edes Beerspectives-blogia Facessa. Linkki tuossa oikealla sivussa.



perjantai 30. syyskuuta 2016

ORION Hemp Ale - Vallilan Panimo

Finola -hamppulajikkeella maustettu 5.5%:nen pale ale -olut on pähkinäinen ja hieman imelä. Pähkinäinen maku tulee hampunsiemenistä, ja itse kasvia on käytetty humaloinnissa. Kuivahumalointi on siis hieman imelä, joka yhdistyy ’tummaan’ tymäkkään hedelmäisyyteen.

Markus Koistisen (Art Director) etiketti-tyylittelyä 

Nämä kaikki kuvaukset ovat vaikeita varmasti ymmärtää, ilman että olutta olisi maistanut. Olutta on nimittäin vaikea kategorisoida, tai verrata muihin. Jossain toisessa oluessa ruohoisuutta voisi pitää virhemakuna. Ruohoisuuskaan tässä ei tarkoita samaa, ja maku yllättäen sopii olueen.





Olut on jännällä tavalla koukuttava maultaan. Ei totutun oluen maku, vaan sellainen ’otanpa vielä yhden hörpyn’. Taustalla on myös kevyt jenkkihumalointi tuomassa kompleksisuutta, veikkaan että reseptissä on jotain maustetta mukana. Ehkä hienointa maussa on kuitenkin tuo siemenistä tuleva pähkinäisyys, mutta samalla siinä saattaa olla suurin syy varsin ohueen karbonointiin. Siemenistä tulevat hapot ja öljyt vaikuttanevat oluen hiilihappoon, ja hapen vaikutus näkyy lasissa nopeasti. Tästä huolimatta erikoinen ja erilaiselta maistuva olut.




Oivalsin että ehkäpä suurin syy miksi en paljoa maustetuista oluista ole välittänyt, on juuri tämä hyppy pimeyteen. Kun ollaan totutuista oluttyyleistä pois, erikoisten makujen kirjo lyö ähkyä päälle. Kuinka tätä kuvailisi? Mitkä ovat raja-arvot? Se pieni insinööri joka meissä asuu, haluaa kategorisoida kaiken ja analysoida kaiken rikki-puhki-poikki. Mistä tämä yllättävä rentous nyt tuli?


Ravintola Kustaa Vaasa nosti ilmettään